Walesinterrierikerho ry.

Menneet tapahtumat

Täältä voit lukea kertomuksia joistakin Walesinterrierikerhon järjestämistä tapahtumista.

Agirotu 2010
Teksti ja kuva: Hanna Leskinen

Agirotu 2010 -tapahtuma pidettiin 2.-4.7. Ylöjärvellä, Teivon raviradalla. Koko viikonloppu oli mahtavan aurinkoinen, jopa paahtava. Järjestäjä oli kuitenkin ottanut lämpötilan huomioon ja paikalla oli hyvät mahdollisuudet koirien viilentämiseen, juottamiseen ja märkäloimien kasteluun.

Sunnuntain joukkuekisoissa waleseja edusti sekä kilpailevien minien että kilpailevien medien joukkueet. Minien "Walesittarissa" oli mukana Una, Nekku, Millie ja Superruuvi ohjaajinaan Tiina Muros, Heini Leskinen ja Pauliina Pietilä. Tiina ohjasi sekä Unaa että Ruuvia. Medien "Terriereistä parhaimmat 2010" -joukkueessa kisasivat Roope, Viivi, Nuutti ja Irwi ohjaajinaan Tiina Muros, Jade Erkko, Heini Leskinen ja Pekka Ikonen.

Kilpailujen tulokset ovat nähtävillä Ylöjärven Koirakerhon sivuilla, mutta tuloksia tärkeämpää lienee, että kaikilla oli mukavaa ja saimme monta walesia edustamaan hienoa rotuamme.

Kisoista on nähtävissä kilpailevien medien rata YouTubessa tästä linkistä.

Walesit lenkkeillen maailmankartalle!
Teksti: Hanna Leskinen

Sunnuntaina 11.4.2010 loistavassa kevätsäässä kuusi innokasta walesia omistajineen lenkkeili Haltialan maisemissa. Aurinko paistoi ja sekä koirien että ihmisten kävely sujui mallikkaasti. Komea joukkomme herätti ansaittua huomiota muissa ulkoilijoissa. Lenkin jälkeen maistuivat kahvilan virvokkeet terassilla nautittuna ehkä tavallistakin paremmilta.

Trimmauskurssi
Teksti: Hanna Leskinen

Walesinterrierikerhon kevään 2010 trimmauskurssi järjestettiin 30.3. Haagan VPK:lla. Paikalle saapui kolme koirakkoa. Aloitimme työt klo 18 ja klo 21 mennessä kaikki kolme saattoivat lähteä kotiin tyytyväisinä saamiinsa oppeihin.

Kiitämme lämpimästi Irmeliä rauhallisesta ja hyvästä opastuksesta.


Walesilla on parta ja häntä hyvästä syystä!


Ensin opastetaan ja sitten treenataan.


Tuleva maailmanvoittaja?

Walesinterriereiden agilitymestaruus
Teksti ja kuvat: Hanna Leskinen

Walesinterriereiden agilitymestaruudesta kisattiin tänäkin vuonna Hyvinkäällä 23.8. Suomen Snautserikerhon järjestämien virallisten agilitykilpailujen yhteydessä. Tuomarina toimi Johanna Nyberg ja paikalle oli saapunut kuusi walesinterrieriä viettämään loppukesän sunnuntaita mestaruuskisan merkeissä. Kisapaikalla oli myös turistiwaleseja haistelemassa kisatunnelmaa.

Mestaruus ratkottiin virallisen kilpailuradan jälkeisellä epävirallisella hyppyradalla ja tänä vuonna ykkössijan veivät Irwi ja Pekka Ikonen. Toiseksi tiensä raivasivat Nekku ja Heini Leskinen ja kolmannen sijan saavuttivat Una ja Tiina Muros.

Täydelliset tulokset:

1. Irwi, tulos 0 (31.24)
2. Nekku, tulos 0 (33.62)
3. Una, tulos 5 (32.85)
4. Ruttu, tulos 5 (35.30)
5. Vilppu, HYL (este 18)
6. Superruuvi, HYL (este 11)

Koirat valitsivat upealta palkintopöydältä itse mieluisensa palkinnon ja sitten kuonot kohti kotia. Ensi vuonna taas mukaan suurella joukolla!


Joukkonäytteenotto

Vantaan Vaaralassa järjestettiin lauantaina 18.10.2008 joukkonäytteenotto Hannes Lohen geenitutkimusta varten. Tilaisuuden tuloksena geenitutkimuksen käyttöön saatiin verinäytteet yhdestätoista koirasta.

Kiitos osallistujille!

Walesitreffit
Teksti: Nanna Mikalahti, kuvat: Nanna Mikalahti, Marko Osala

Walesinterrierit tapasivat kerhon järjestämässä tapahtumassa sunnuntaina 10.8.2008. Paikkana toimi Agility Sport Teamin kenttä Espoossa. Paikalla oli 5 walesinterrieriä omistajineen, sekä muutama rodusta kiinnostunut. Treffit olivatkin hyvä tilaisuus nähdä eri-ikäisiä waleseja toiminnassa.

Ohjelmassa oli ohjattua tutustumista agilityyn. Joillain koirista oli jo kokemusta agilityesteistä, ja muut kokeilivat agilityn saloja ihan ensimmäistä kertaa. Kaikki sujui mukavan leppoisasti. Kun uuden oppiminen alkoi selvästi jo väsyttää koiria, siirryimme vapaamuotoiseen yhdessäoloon grillin äärellä.

Kuva: Nanna Mikalahti Kuva: Marko Osala

Trimmauskurssi
Teksti ja kuva: Pauliina Pietilä

Walesinterrierikerho ry:n kevätkauden trimmauskurssi järjestettiin 6.3.2008 Helsingin Haagassa. Mukana oli neljä koirakkoa, joista Ekun ja Sarin opastuksella kuoriutui mallikelpoisia terriereitä.

Kiitos osalllistujille sekä kärsivällisille opettajille Ekulle ja Sarille, ilman teitä kurssi ei olisi ollut mahdollinen.


Tia ja Siru trimmauksen touhussa Ekun opastuksella.

Trimmauskurssi
Teksti ja kuvat: Pauliina Pietilä

Walesinterrierikerhon trimmauskurssi järjestettiin 22.11.2007 Helsingin Haagassa. Mukana oli neljä koiraa, jotka kaikki saatiin kolmen tunnin kurssin aikana rotunsa edustajan näköisiksi. Suuret kiitokset kärsivällisille opettajille Ekulle ja Sarille, joita ilman kurssi ei olisi ollut mahdollinen!

Kurssille on suunnitteilla jatkoa kevääksi 2008. Jatkosta ilmoitamme kerhon kotisivuilla.


Vasemmalla: Sari opastaa pään trimmauksessa. Oikealla: Trimmauskurssin tunnelmia.

Walesikävely Helsingiss�
Teksti ja kuva: Sari Mäkelä

Walesinterrierikerho järjesti kimppakävelyn Haltialan tilalla Helsingissä keskiviikkona 19.9.2007. Aamulla sää oli mitä synkein, mutta iltaa kohden selkeni ja saimmekin lopulta ulkoilla mitä mahtavimmassa syyssäässä.

Paikalla oli neljä walesia ja kaksi isoserkkua eli airista. Mukana oli myös uusia kasvoja, joita onkin aina yhtä mukava nähdä!

Kävelyn aikana saimme ihastella mm. mahtavan suurta hanhilaumaa muuttotouhuissaan. Tapahtuman kruunasi yhteinen kahvittelu lenkin jälkeen.

Tutustumisretki Opaskoirakoululle
Teksti ja kuva: Sari Mäkelä

Opaskoirakoulun tutustumiskäynnille sunnuntaina 12.8.2007 osallistui seitsemän hengen joukko. Kiinnostuneen kuulijakuntamme oppaana toimi koulun toiminnanjohtaja Vesa Väkeväinen.

Käynnin aikana tutustuttiin Opaskoirakoulun toimintaan, tiloihin ja juuri arvioitaviksi tulleisiin koiriin. Väkeväinen valotti myös koulun jalostustoimintaa. Meitä walesiharrastajia kiinnostanee se, että Opaskoirakoulun spermapankki tarjoaa palvelujaan myös meille. Eniten käyttöä kasvattajilla on ollut sperman keräykselle, säilytykselle ja kuljetuspalveluille.

Ylläpitäjä: webmaster(at)walesinterrieri.fi